Toimenpiteet
Statuksessa on mahdollisuus moniin toimenpiteisiin, ja uusia laitehankintoja tehdään aina kysynnän kasvaessa. Teemme myös yhteistyötä alueen muiden klinikoiden kanssa, ja tarvittaessa ohjaamme potilaan muualle esimerkiksi murtumaleikkaukseen tai sydämen ultraäänitutkimukseen.
Päivystyksessä on mahdollista jättää lemmikki ympärivuorokautiseen sairaalahoitoon, esimerkiksi silloin kun tarvitaan pitkäaikaista nesteytystä tai kipuinfuusiota. Erityislupavalmisteita on saatavilla sairaalapotilaiden käyttöön, esimerkiksi ksylitolimyrkytyksessä. Tuoreveren sekä plasmansiirrot onnistuvat tarvittaessa.
Röntgen-, ultraääni- ja kattavat laboratoriotutkimukset onnistuvat vastaanotolla myös, mukaan lukien varjoainetutkimukset. Akuutisti sairaille käytetään useimmiten omaa laboratoriota, sillä verinäytetulokset valmistuvat noin 15-20 minuutissa. Muutoin hyödynnetään yleensä ulkopuolisia laboratorioita, joko IDEXX Tamperetta tai Saksan Laboklinia kattavan testivalikoiman vuoksi. Sisätautiongelmia ratkotaankin Statuksessa mielellään! Yleensä sisätautipulman ratkominen alkaa yleistutkimuksella ja verinäytteellä, ja tämän jälkeen muodostetaan ongelmalista ja mahdolliset diagnoosit, jota lähdetään systemaattisesti purkamaan. Omistaja pidetäänkin koko ajan mukana ajatusprosessissa, jotta on helpompi hahmottaa missä mennään.
Statuksesta löytyy uusi hammasyksikkö, joten hammaskivenpoisto, suun röntgenkuvaus ja kirurgiset hampaanpoistot onnistuvat helposti arkena, äkillisissä tapauksissa tarvittaessa myös päivystyksessä. Pitkissä hammasoperaatioissa anestesian merkitys korostuu, ja tätä valvotaankin operaation aikana tarkasti teho-osastomonitorilla, ja tarvittaessa esim. verenpainetta pidetään yllä lääkkein.
Tähystysvälineistöä Statuksessa ei vielä ole, joten tähystysleikkauksia tai tähystystutkimuksia varten potilaat lähetetään eteenpäin.
Leikkaussalin puolelta löytyy turvallisen inhalaatioanestesialaitteiston lisäksi markkinoiden paras anestesiavalvontamonitori. Tärkein asia anestesiassa on kuitenkin hyvä ja tarkkaavainen hoitaja, joka keskittyy vain ja ainoastaan potilaaseen leikkauksen aikana, eikä luota sokeasti monitorin lukuihin. Instrumentteja löytyy enemmän kuin isosta sairaalasta, kiitos eläinlääkärimme Saaran, joka haluaa olla aina varautunut kaikkeen. Myös Ligasure-polttoyksikkö kuuluu varusteluun, ja tällä saa poistettua esimerkiksi kohdun tai pernan todella nopeasti, jos on kyse esimerkiksi potilaasta, jonka anestesiaa halutaan nopeuttaa.
Vaikka Statuksessa keskitytäänkin paljon ensi- ja tehohoitoon, ei pidä unohtaa ennaltaehkäisevää eläinlääkintää. Jokaiselle potilaalle tehdään huolellinen yleistutkimus ja yritetään nähdä potilas kokonaisuutena, kiinnittäen huomiota myös niihin asioihin, joiden takia lemmikki ei tullut vastaanotolle. Älkää siis pahastuko, jos kyselemme paljon kysymyksiä, jotka saattavat vaikuttaa epäolennaisilta!
Tarvittaessa teemme myös kotikäyntejä (esim. eutanasiat).