Tarinamme

 

 

 

Status on sijainnut Pyynikintorilla jo kaksi vuotta. Tähän kahteen vuoteen on mahtunut monenmoista muutosta, mutta yksi asia on pysynyt samana – ideologia, minkä vuoksi Status perustettiin.

Marika ja Laura olivat työskennelleet yhdessä jo pitkään, kun ajatus omasta päivystysklinikasta alkoi muotoutumaan. Idea lähti siitä, että kumpikaan ei koskaan enää halunnut joutua kiireen vuoksi laskemaan hoidon tasoa. Alunperinkään Statuksessa ei siis ollut tarkoitus kasvattaa toimintaa, vaan ottaa potilaita ainoastaan sen verran mitä kapasiteetti sallii. Toki ruuhkapiikit odotushuoneessa kuuluvat aina päivystyksen ennakoimattomuuteen, mutta sekään ei saa vaikuttaa sairaalapotilaiden saamaan hoitoon. Marika ja Laura haluavat taata jokaiselle potilaalle samanlaisen hoidon mitä toivoisi omalle lemmikilleen.

 

2018 Tampereella ei ollut päivystävää eläinlääkäriasemaa, vaan alueen päivystävä oli Hattulassa. Niinpä ideana oli tarjota päivystystä kiireisimpään aikaan silloin kun muut klinikat ovat kiinni, eli viikonloppuisin.

Nimi ”Status” tarkoittaa potilaan tilaa tietyllä hetkellä. Saapuessa potilaan status voi olla hyvinkin epävakaa, mutta lähtiessä jo lähempänä normaalia. Nimi oli lyhyt ja ytimekäs ja kuvasi hyvin päivystysluontoista praktiikkaa.

 

Sopiva liikehuoneisto löytyi 2018 vuoden alussa Pyynikintorin laidalta vanhan pankin tiloista. Kaikki tilat remontoitiin itse, ja talon asukkaita häiritsemättömiä töitä, esimerkiksi seinien maalaamista tehtiin välillä ympäri vuorokauden.

Vuoden 2019 keväällä mukaan eksyi Australiasta asti eläinlääkäri Saara Hiippala. Tarkoitus oli tehdä vain muutaman viikon sijaisuus, mutta Saara ihastuikin klinikkaan ja Statuksen ideologiaan täysin, ja alkoi käymään Suomessa säännöllisesti. Saara, Marika ja Laura jakavat samat ammattietiikan arvot ja tämän vuoksi yhteistyö onkin ollut saumatonta. Tällä porukalla työnteko ei koskaan tunnu työltä.

 

Status on kasvattanut asiakaskuntaansa hitaasti mutta varmasti parin vuoden ajan. Monet asiakkaat ovatkin kommentoineet potilaan kotiutuksen yhteydessä, että olipa ihana eläinlääkärikäynti. Tämä on vahvistanut ajatusta, että Status on oikeilla jäljillä, ja tällaiselle palvelulle on tarvetta. Statukseen pitää olla mukava tulla hädänkin hetkellä, ja palvelusta välittyä aito huolenpito ja lämminhenkisyys. Laura, Marika ja Saara ovat kokeneet myös itse miten stressaavaa on jättää lemmikki vieraaseen paikkaan, erityisesti silloin kun kaikki ei ole hyvin. Tällaisessa tilanteessa hoitohenkilökuntaan pitää olla sataprosenttinen luotto. Tämä on se, mihin Statuksessa pyritään.

Eläinlääkäriasema Status on Pyynikintorilla, Tampereen keskustassa sijaitseva yksityinen ja täysin suomalainen eläinlääkäriasema.